|
Agentin pakki
|
|
Agentin, etsivän ja joskus tavallisen poliisinkin tehtäviin kuuluu hyvin tärkeänä osana liikkuminen tunnistamattomana. Tähän ei läheskään aina tarvita naamiointia.
Jopa virkapuvussa voi olla tunnistamaton. Juuri virkapuku tekee tunnistamattomaksi. Virkapuku sulauttaa viran massaan. Huomiota pitää joko olla herättämättä tai sitten pitää herättää huomiota. Tarkoitus sanelee keinot. Valvontakamerakuva on lahjomaton. Siltä kätkeytyminen vaatii naamioitumista. Tällöin muutetaan kasvonpiirteitä, hiustyyliä, vaatetusta, kävelytapaa ja pituutta. Alan erikoisliikkeistä (ei Suomessa) saa paloja, joilla voi muuttaa poskia ja huulia ja naamioida nenänvartta. Meikki auttaa naisia ja miehiä. Värjätyt hiukset on helppo ammattilaisen havaita, mutta keino on kaunistautumisessa niin yleinen, että sitä voi hyvin käyttää. Musta on huono väri, se paistaa silmään. Vaalennus ja ruskealla värjäys ovat yleisimmät. Valinta riippuu ympäristöstä. Sopivasti peittävät vaatteet ovat yleensä hyvä valinta. Tunnistaminen raajojen muotojen ja liikkeiden mukaan on mahdollista. Kävelytavan muuttaminen on maallikolle vaikeaa. Pituuteen vaikuttavat ryhti ja kengät. Paikallaan seisoskelu herättää huomioita, samoin nopea liikehdintä. |