Salainen poliisi

Ala agentiksi. Pelaa pokeria.

Wincapita-epäillyn lakimies väittää valuuttakauppaa käydyn
Kirjoittanut Salainen poliisi   
28.06.2009, 08:18

Olen jonkin verran seurannut Wincapitan tutkintaa, ja nyt käsiini tuli ensimmäinen dokumentti, jonka voi panna julkisuuteen.

Julkisuuden näkökulmasta kiinnostavia väitteitä puolustajalta; lihavoin ne. Palataan asiaan tutkinnan valmistuttua. Alla on julkaistu tiedote sellaisenaan. (SP) 

Wincapitan asian pääepäillyn puolustajan tiedote 23.6.2009

Wincapitan asian pääepäillyn tiedotusmahdollisuuksista on neuvoteltu kompromissi. Tämän perusteella Hannu Kailajärvi lopettaa syömälakkonsa.

Hannu Kailajärvi ei kommentoi Wincapitan asia edelleenkään. Puolustuksen poliisilta tiedoksi saamia asioita ei paljasteta tai kommentoida. Puolustaja kuitenkin selvittää hyvin lyhyesti omien tutkimustensa tuloksia niiltä osin, jotka ovat ilman poliisin tai edes päämiehen luovuttamaa tietoa selvinneet. Tämän kompromissin mukaan Hannu Kailajärvi myös toimittaa valitsemalleen toimittajalle vastineaineistoa koskien julkisuuden väitteitä hänestä ennen Wincapitaa.

Puolustajan omissa tutkimuksissa on ilman poliisin tai edes päämiehen luovuttamaa tietoa selvinnyt: Wincapitalla on ollut käytössä toiminnassaan todellinen tuote, jota apuna käyttäen on tehty voitollista valuuttakauppaa.

Esimerkiksi erään Wincapitan valuuttakauppaohjelmistoa käyttäneen valuuttakaupan ammattilaisen allekirjoittaneelle toimittaman lausuman mukaan: "Voin vakuuttaa, että signaalijärjestelmä oli täysin reaaliaikainen ja hyvä apukeino tehdä voitollista valuuttakauppaa". Eräs valuuttakaupan amatööri puolestaan ilmoittaa allekirjoittaneelle: "sain yli 80 % WC:n tekemästä pipsimäärästä, ja rahani aika tarkkaan kaksinkertaistui."

Yksityiskohtien kommentoiminen on vaikeaa ellei mahdotonta tältäkin osin kommentoimatta poliisin tutkintasalaisuuksia, jollaisten varjeleminen on tavanomainen syy pitää ihmisiä eristyksessä. Puolustajalla on velvollisuus kunnioittaa käräjäoikeuden päättämää päämiehensä eristystä. Puolustuksen työ on myös selkeästi kesken, oikeastaan vasta aluillaan.

On olemassa aiempia tapauksia väitetyistä rahankeräyshuijauksista, joissa vastineen osoittaminen rahalle on kaatanut tuollaisiin väitteisiin liitetyt syytteet. Nämä ovat Kailajärven puolustajalle aiemman työkokemuksen perusteella hyvin tuttuja. Puolustajan käsityksen mukaan niiden antamat opetukset yhdessä syyttömyyslähtökohdan kanssa tulisi ottaa vakavasti, jotta eurooppalainen oikeusturva toteutuisi Suomessa tältä osin ihan käytännössäkin.

Paine lavastaa syyttömistäkin syyllisiä on todella kova, jos jo palkintoja "roistojen paljastamisesta" on jaettu, ja ihmiset ovat muutoinkin ankkuroituneet syyllistävään kantaansa. Suurella osalla ihmisistä ei ole henkisiä voimia kyseenalaistaa tällaista asenteellista ankkurointiaan.

Allekirjoittaneen aiempien oikeudellista päättelyä koskevien tieteellisten tutkimusten mukaan siksi tuomioistuinlaitoskaan ei ole täysin immuuni tällaisille paineille. Edellä todettu on yksi syy siihen, että tässä maassa tarvitaan voimistuvaa järjestäytymistä oikeusturvajärjestöihin tukemaan totuuteen perustuvaa työtä tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa.

Allekirjoittaneelle moni Wincapitan toimintaan rahaa sijoittanut on ilmaissut huolensa, että esitutkinta pakkokeinoineen tuhoaa Wincapitan omaisuuden ja siten mahdollisuuden saada tuottoa sijoitetuille varoille. Tämän huolen perusteita poliisin tutkintasalaisuuksia paljastamatta on Kailajärven puolustajan mahdotonta kommentoida. Siksi sekä huolen osoitus että keskustelut asiaan liittyen tulisi suunnata ensisijaisesti poliisille.

 

Petter Kavonius
Hannu Kailajärven puolustaja
Oikeustieteen tohtori
Dosentti, yleinen oikeustiede, Helsingin yliopisto
Oikeusapulakimies (Oikeusapulakimiehet Ry:n hallituksen jäsen)
Liittohallituksen pj. - EOK ry

 
Joomla 1.5 Templates by Joomlashack