|
Joudun tässä vaiheessa matkaa jättämään eräitä yksityiskohtia pois. Olen edennyt Irkutskista hyvässä seurassa (kuvia tulossa seurasta), mutta asianosaisten suojelemiseksi ja eräiden seikkojen pimittämiseksi en voi antaa juurikaan tietoja.
Olemme nyt Venäjän mittakaavassa pienessä koulutuskeskuksessa, joka ei ole koulutusta nähnyt vuosikymmeneen vaan joka toimii keskitason upseeriston metsästystukikohtana. Nyt ei metsästetä mutta ohjelmasta en kerro. Jatkan tästä hyvin nopealla aikataululla eteenpäin. Kirjoitan lounastauolla hieman matkan junista, jos suinkin ennätän, ja kun pääsen matkan päälle taas, kerron kaunisvetisestä Baikalista. Pystyn täältä siirtämään itse kuvatkin joten tässä junamaisema keskeltä Siperiaa: 
Matka on junaosuuksiltaan ollut aivan tajuttoman upeaa ja valitettavasti olen muutoin kännännyt aivan käsittämättömillä tavoilla hyvän esimerkin mukana. Sentään joitain kuvia olen saanut jotka eivät ole täysin tärähtäneitä. On minussa vielä jäljellä kenttäkoulutus. Mutta hiukan liian rajalla olen liikkunut, voin sen myöntää tässä itselleni. Oma osuutensa reissun menoon on siinä, että kasinot lakkautettiin ennen tuloani, ja armeijassa ei ole varaa pelata isoilla panoksilla. Jos joku onkin myynyt yhden salkkupommin, ne rahat ovat Sveitsissä tai hajautettuna saarivaltioihin, ei niillä leveillä eikä mainita, rangaistus voi olla kuolema. Se mikä minua on erityisesti matkalla lämmittänyt on kollegojen veljeys. Minä tulen pienestä maasta, he ovat suurvallan sotilaita, mutta me olemme kaikki samaa. En osaa selittää tätä. En ole ennenkään osannut. Oikeasti poskille vierivät kyyneleet kun erotaan. Miten sen voi ilmaista sanoilla? |
