Salainen poliisi

Ala agentiksi. Pelaa pokeria.

Shorty81:n pokeriblogi 4.9.
Kirjoittanut Shorty81   
04.09.2008, 08:51

Arkinen aherrus on jatkunut perus neljä päivää viikossa, yleensä kolmesti arkena sisältäen lähes aina perjantain sekä sunnuntait. Sunnuntaiturnaukset eivät ole sujuneet aikoihin kovin häävisti, ottaen huomioon, että sunnuntaiset buy-in:t ovat lähes tuplasti yleensä arkeen verrattuna. Onneksi tappioputket eivät sunnuntaiturnauksista huolimatta ole mahdottoman pitkiksi tai syviksi venynyeet viime aikoina. Tärkeää henkisen hyvinvoinnin kannalta pokerissa.

Vajaan kahden viikon aikaan olin kerinnyt kuoppaamaan edellisen blogientryn jälkeen lähes 30 average buy-in:n verran ja fiilikset alkoivat olemaan tiltinkatkuiset jokaisesta ohivedosta. En sano että tilttaisin erityisemmin, mutta koneen edessä tulee koneelle avauduttua kyseisissä tilanteissa vaan ääneen asti kun on viime aikoina mennyt heikosti, vaikkei se normaalisti olekaan tapana. Shottia hieman isompiin turnauksiinkin kokeillut ja todennut pelin tason olevan ihan biitattavissa ja ehkä noita turnauksia tulee otettua mukaan miksiin silloin tällöin jatkossa.

Eilinen oli välipäivä pokereista, mutta maanantaina ja tiistaina tuli pelattua. Yleensä arkipelit alkaa klo 21:n jälkeen, mutta nyt tein poikkeuksen ja koitin pidentää normaalia settiä muutamalla jo klo 19 -> alkavilla turnauksilla ja normaalin 8 turnauksen sijaan sainkin peräti 12 turnausta pelattua illan aikana. Maanantai oli turhauttavaa, kun finaalipöytä tuli ainoastaan yhdessä pikkuturnauksessa ja siitäkin tipuin heti alkuvaiheessa. Samoin tiistaina ensimmäisessä finaalipöydässä oli kohtalo tippua olemattomaan stäckiin heti FT:n alussa KK vs AA tilanteella, joka on käytännössä mahdoton välttää kun stäckit ovat suurimmillakin stäckeillä vaan 15xBB. Tiistai kuitenkin muuttui parempaan, kun Partyllä onnistuin pääsemään hyvässä chippiasemassa 100 pelaajan $11+R:n finaalipöytään ja onnistuin voittamaan sen! Voittosumma ei silti päätä huomannut, kun ei nelinumeroiselle alueelle yltänyt, mutta sillä varmisti sen että päivä jäisi plussalle varmasti ja olisi siis myöhemmien alkaneiden ja vielä käynnissä olevien turnausten osalta freerollia.

Partyn voiton varmistuttua Microgamingin $30k guaranteed $27.5+R turnaus oli juuri kuplavaiheessa ja olin saanut chipstäckini top10:n joukkoon, kun 46 pelaajaa jäljellä. Peli tuntui olevan suurelta osin hyvin kontrollissani ja ilman suurempia tippumisvaaroja yhtä lukuunottamatta pääsin FT:hen ja siellä neljän joukkoon. Tämä ainoa tilanne oli samanlainen KK vs AA tilanne, jonka onnistuin tällä kertaa voittamaan KK:lla ja pelastuin täpärästi tippumiselta. Muut tilanteet, joissa oli showdown tilanne olivat yleensä paljon pienempiä stäckejä vastaan jossa jouduin oddsien puolesta maksamaan BB:stä pikkustäckin puskun tms.

Neljän joukossa peli jatkuikin pidempään, kun palkintojen erot alkoivat olemaan nelinumeroisia eikä kukaan halunnut jäädä viimeiselle sijalle. Koska olin koko FT:n ja turnauksenkin ajan ottanut noteja vastustajista, en nähnyt mitään tarvetta klikata "discuss a deal"-nappia, josta lähinnä tulee vastaan aivan naurettavia ehdotuksia muilta pelaajilta, kuten että he saisivat kaikki top-4:n rahasijan rahat ja muut eivät saisi mitään. En siis suosittele kenellekään, paitsi jos kyseessä on elämää suuremmat rahat ja tuntee olevansa pahasti alakynnessä pelillisesti muihin nähden. Tällöinkin on kannattanut etukäteen tutustua chippien perusteella tehdyn rahanjaon perusteisiin (chip chop), jottei tulisi höynäytetyksi. Nelossijan pelaaja selvisi aikamme tahkottua ja sen jälkeen olivatkin blindit nousseet jo tasolle, jossa peli oli monesti pre-flop peliä. Sain sen hetkisen chipleaderin kanssa merkit keskelle AJ:llä reraiseemalla hänen raiseaan AI ja maksun nopeasti AK:lta. Onneksi pakka oli suotuisa ja J napsahti heti flopista. Tilanne tämän käden jälkeen 1,6M-600k-300k ja blindit 15k-30k. Tilanne pysyi muutaman kierroksen muuttumattomana, jonka jalkeen 600k:n pelaaja sai tiputettua shortstäckin ja lähdimme headsuppiin omasta lähes 2:1 johdosta. Olin headsupin alkuun aivan korttikuollut ja vastustaja tuntui pelaavan aggressiivisesti, niin tipuin 3:1 tappioasemaan jo kertaalleen. Sitten onnistuin tasoittamaan tilanteen voittamalla yhden coinflipin ja jatkamalla samalla momentilla loppuun asti muutaman pienemmän potin voittamalla sekä lopussa viimeistemällä pelin vihun viimeisten chippien osalta flippiin. Kautta aikojen ensimmäistä kertaa olin siis voittanut kaksi MTT-turnausta samana päivänä!

Lisäksi kerkisin jo pikaiseen kävästä PocketFives:in sliding rankingissa yli 3000 pisteen, mutta koska kyseessä on sliding ranking niin nyt juuri näytän olevan taas takaisin alle 3000:n, mutta eiköhän se tuon $27.5+R:n voiton myötä taas nouse yli ja reilusti.

 
Joomla 1.5 Templates by Joomlashack