|
Hiljasta on ollut blogirintamalla viime aikoina, kun pelit on mennyt varsin heikosti viimesen kahden viikon ajan. Merkittävät finaalipöydät on ollut harvassa ja niistäkin sijoitukset ovat olleet 5.-10. välillä.
Starssilla $11+R:ssä tuli 2500 pelaajan joukosta FT sijoitus, mutta se oli vain 8. eikä riitä alamäessä kovin pitkää nyppylää tekemään. :( Ei auta ottaa downswingistä paineita vaan, kun varsin normaalia se kuitenkin on näissä ympyröissä. Koittanut hand historyitäkin selailla, mutta yksittäisiä mokia lukuunottamatta en mitään erikoista huonoa ole pelistäkään löytynyt. Fiilis on, että kriittisissä isommissa flipeissä yms. ei vaan pakka oo ollut puolella. Buy-in:ien keskiarvo varmaan lähtee hieman alaspäin jotta homma ei täysin lähde käsistä, mutta on tässä vielä 5 päivää aikaa ennen loma reissua kääntää suunta ainakin ylöspäin ja joulun sekä uuden vuoden välissäkin kenties muutamia turnauksia pelata, niin kaikki mahdollisuudet on kääntää vielä kuukausi plussalle. Viime sunnuntaina menin FulltiltPokerin $750k turnauksessa varsin pitkälle ja pääsin rahoillekin, mutta rahasijat eivät kerinneet paljoa nousemaan vielä ennen tippumistani erikoiseen käteen, jossa yliparini törmäsi flopattuun suoraan. Jännä homma turnauksessa oli, että sain yhden julkkispelaajan tiputtamisesta toista kertaa koskaan T-paidan ja $200 palkinnoksi. Kyseessä on eräs tän vuoden aikana World Poker Tourilla voittanut pelaaja Vivek Rajkumar. Kyseisessä kädessä hän puski yli 15xBB HJ:stä K4:llä ja menin itse hieman isommalla stäckillä SB:stä 24xBB all-in AT:llä joka piti. Hän oli erikoisen suuria puskuja tehnyt edellisten 2-3 kierroksen aikana eikä häntä oltu kertaakaan katsottu ennen tuota, niin tiesin ettei siellä huippuja voi aina olla ja AT:ni olisi hänen rangeaan reilusti edellä. Seuraavan kuukauden aikana on tarkoitus pelata ainakin 3 liveturnaustakin Grand Casinolla. 50 euron rebuy turnaus joulun ja uuden vuoden välissä, sekä kaks pienempää turnausta Helsinki Freezeoutissa. Main eventtiin ei taida olla saiteilla, kuin yksi ainoa nettisatelliitti tarjolla enää, joten Pokerheavenille siitä pointsit. Pokerihuoneella oli muutamia Pokeritiedon omia satelliitteja, joten se hyvänä kakkosena, mutta omaan silmään ei ole osunut muita satelliitteja noiden lisäksi. Kaikki liput on rakeracejen kautta jaossa käytännössä. Ei ymmärrä. Varmasti sitä satelliitteihin riittäisi osallistujia sen verran, kun homman osaisi järjestää, mutta minkäs teet. Kai mä jatkan Pokeritiedon foorumille aiheesta avautumista. :) |