|
Kirjoittanut SimoZilla
|
|
19.09.2008, 16:11 |
Iltapäivää kaikille! Tässä blogissa on tarkoitus kertoa oudoista tai muuten kiinnostavista (?) asioista täältä maapallon kääntöpuolelta eli kaukoidästä, tukeakseni vanhan kaverini salaisen poliisin mestaa ja näin tavallaan "maksaakseni vanhaa velkaa" luonnossa (kuvainnollisesti puhuen).
Thaimaa ynnä muut maastot on olleet viime vuosina taajaan koluttuja nuorten reppureissaajien toimesta, mutta meikäläisen tarina on snadisti toinen. Lyhyesti sanoen olimme salaisen poliisin kanssa reilu 20 vuotta sitten opiskelemassa Moskovassa neukkuajan viimeisinä kunnian päivinä, ja sitä myötä ajauduin jonkinmoiseen eksiiliin kotipuolesta. Neuvostokuviot kokosivat yhteen kyvykkäitä ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja skene oli mitä otollisin suhteiden solminnan ja liiketoimintojen kehittelyn kannalta. Eläminen kävi sitten hiukan problemaattiseksi sekä NL:ssä että vasallivaltiossa Suomessa, joten kasvatin hajurakoa siirtymällä Kiinaan ja edelleen eteenpäin Vietnamiin ja myöhemmin Filippiineille. Vuodet ja vuosikymmenet on täällä vierineet, ja yhteydet kotopuoleen on käyneet ohueksi.
Salainen poliisi on muuten aika tumpelo bisnesrintamalla ja muun muassa onnistunut polttamaan neukkuaikaisen mittavan "kassansa" erilaisissa salaisisissa toiminnoissa, mutta hän kertokoon niistä itse jos haluaa. Keskityn omiin hommiini tässä blogissa. Itse pistin neuvostojen aikaisen työn hedelmät hiukan paremmin talteen. Kaakkois-Aasia on toki täynnä ajelehtija-länkkäreitä, joista moni tekee justiin webibisneksiä, toiset hoitaa real estate sijoituksia tai muita sijoituksia ja kolmannet import/export viritelmiä. Tai sitten jotain muuta, jokainen löytää oman saumansa. Tunnen kaverin joka viihdyttää paikallisia varakkaita "matronia" (kypsään ikään ehtineitä naisia) mikä on kuulemma taloudellisesti varsin lukratiivista. Yksi ranskalainen elämäntapaintiaani puolestaan elää maaseudulla kirjaimellisesti kengännauhabudjetilla. Täällä pystyy siis elämään hyvin monella tavalla sekä tulo- että menopuolelta tarkasteltuna, niin kuin tietysti periaatteessa Suomessakin. Keskeisenä peukalosääntönä sanoisin että täällä pääomasta on tultava taloudellinen vipuvoima länkkärille ja oma homma oltava manageerausluontoista, eli ruuveja vääntämällä ja mutteria säätämällä ei täällä pysty menestymään, toisin kuin nyky-Suomessa, jossa putkimies ja autonkorjaaja ajaa bemarilla. Työsuoritus on täällä halpa ja investoijista on pula. Pelialalta minulla on ainutlaatuista kokemusta sen verran että olin jo ennen vuosituhannen vaihdetta mukana erään online-kasinosaitin toiminnassa. Saitti meni nurin huonosta managementista johtuen. Ei siinä mitään, rapatessa roiskuu. Webibisneksessä kannattaa koittaa monenlaista eikä masentua jos joku hanke menee metsään. Oikeaan aikaan oltiin liikkeellä oikealla alalla, ja olisi voinut mennä niinkin että tuolloinen saitti olisi nyt niin kuin Partygaming. Pokeria olen myös pelannut sekä netissä että livenä. Filippiineillä on mukavia korttihuoneita. Tuttavapiiristä löytyy kyllä parempiakin pelimiehiä yhden steikkauskuvion kautta. Katsotaan jos vaikka saisi jonkun näistä hevosista innostumaan videontekoon. Hevosista puheenollen kaikenlainen vedonlyönti on vallannut alaa omassa elämässä, ravien lisäksi mm. kukkotappeluissa tulee käytyä. Ajattelinkin raapustaa niistä jotain seuraavaan blogientryyn. Kukot rulettaa big time uskokaa tai älkää. Lukijat voi myös ehdottaa mitä aiheita tai ilmiöitä toivotte käsiteltävän. Matkakertomustakin voisi viritellä jos hortoilu Sumatran syrjäpoluilla jotakuta kiinnostaa. Matkustelen melko paljon sekä business-related että "muuten vaan", mutta business hommista en voi paljoa kirjoittaa ja "muuten vaan" tykkään hiukan rosoisemmista syrjäpoluista sekä siitä, että ei joka naapurin juha-petteri ole kannoille polkemassa. Seuraavaan kertaan... |