|
Kirjoittanut SimoZilla
|
|
23.08.2009, 12:58 |
|
Seuraava entry jälleen metsäupseerin kynästä!
Reissu alkaa olla lopuillaan ja on loppupuheenvuoron paikka. Simo ei ole halukas kirjoittamaan SP:n kanssa käymiensä "keskustelujen" jälkeen. Hieno reissu on ollut, vaikka eri tavalla kuin suunniteltiin. Suunnitelmissa oli paljon pokeria koska tiedossa oli että täällä on paljon korttihuoneita. Cebusta ei paljon pelejä löytynyt ja Manilaan ei menty kun vettä satoi siellä ainakin säätiedotusten mukaan koko ajan. On siis otettu iisisti ja tutustuttu paikallisiin naisiin ja juomiin lähinnä, toki myös biitseihin ja moniin muihin aktiviteetteihin. Nettipokeri on ollut ohjelmassa vähänlaisesti ja täkälainen ilta-aika ei ole kovin hyvä nettipelien kannalta. Macaoon ei jaksettu lähteä APPT turnauksen tiimoilta kun se on hankalaa ja kallista.
Erikoinen maa tämä on monessa mielessä. Monesti hyvässä mielessä, mutta ei tätä selvin päin kestäisi.
Filipinat näkyy olevan ns. "takavittuista" sorttia yleensä, thaikut selvästi etuvittuisempaa. Peniksen pituudesta ja mahdollisesta käyryydestä riippuu mikä sopii paremmin itse kullekin. Takavittuisuus tarjoaa lähetyssaarnaaja-asentoon enemmän grippiä klitoriksen alueelle kuten myös kyrvän varteen. Suosin tämän vuoksi itse takavittuisia naisia. Myös naisen ollessa päällä takavittu on parempi. Takaapäin nussiessa maltillinen etuvittu tarjoaa enemmän grippiä. Nämä kaikki ovat tietysti toisaalta-toisaalta-tyyppisiä tyypittelyjä ja anatominen kokonaisuus on aina yksilöllinen sekä monen tekijän yhteissumma.
Hyvä on myös kotiin mennä vihdoinkin ja onhan se syksy jo ovella.... |